Markus Zusakin kirjoittama kirja Kirjavaras kertoo Liesel Memingerin elämästä hänen ollessaan pieni tyttö. Se sijoittuu Natsi-Saksaan, pääosin Molching-nimiseen kaupunkiin, kadulle jonka nimi on Himmelstrasse. (=Taivaskatu) Itse kirja otettiin hyvin vastaan vuonna 2005, jolloin se julkaistiin, ja on saanut monia palkintoja. Kirjasta on myös tehty elokuva vuonna 2013.
Itse teos on vaikuttava, sillä se on hyvin kirjoitettu varsinkin tärkeästä asiasta, ja siinä esiintyy tärkeitä aiheita. Vaikka kirja kertookin sodasta ja sota on iso osa kirjaa, sen yksityiskohdat tekevät siitä kiinnostavan myös henkilöille jotka eivät pidä sotakirjoista. Itse sodassa ei kirjassa paljoa olla, vaan kirjaa kerrotaan sodan uhrien, viattomien ihmisten näkökulmasta. Liesel oli vasta 9-vuotias kirjan alussa, joten hän on juuri sopivan viaton tarinan päähenkilöksi. Uuden näkökulman tarinaan tuo kaikkitietävä kertoja, joka on Kuolema. Hän on väsynyt työhönsä, ja haluaisi lomalle, mutta ei ole ketään, joka voisi hoitaa hänen hommansa. Jostain syystä Kuolema kiinnostui Lieselistä ja lopussa selviää Kuoleman lukeneen Lieselin kirjoittaman kirjan. Kirjan avulla hän onkin kyennyt kertomaan tämän tarinan, sillä loppujen lopuksi hän ei ollut paikalla kaikissa tapahtumissa.
Lieselin lisäksi tärkeitä henkilöitä kirjassa ovat papa eli Hans Hubermann, mama eli Rosa Hubermann, Ruby Steiner, Max Vanderberg, Lieselin veli, sekä Ilsa Hermann. Tarina alkaa siitä, kuinka Liesel on matkalla uuteen kotiinsa maman ja papan luo. Junassa, ennen kuin Liesel on edes päässyt lähellekään Himmelstrassea, hänen 6-vuotias veljensä kuolee. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Liesel tapaa Kuoleman. Veli ei paljoa kirjassa enää esiinny, mutta hänen vaikutuksensa kirjaan on suuri, sillä hänen takiaan Kirjavaras varastaa ensimmäisen kirjansa, Haudankaivajan käsikirjan. Liesel miettii paljon veljeään, ja hän myös näkee paljon painajaisia veljestään. ”Häntä suretti, kun hän tajusi, että veli olisi ikuisesti kuusivuotias, mutta se ajatus mielessään hän yritti myös hymyillä.” Rudy Steiner oli Lieselin paras kaveri hänen ollessaan Himmelstrassella. Yhdessä he varastelivat asioita, juoksivat kilpaa ja pelasivat jalkapalloa. Rudy piti aina Lieselistä ja pyysi häneltä monesti pusua. Vasta kirjan lopussa Liesel myönsi itselleen pitävät Rudysta, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä. Rudylla on sitruunankeltaiset hiukset, ja hän on hieman ilkikurinen, mutta kunnon poika. Hän ihailee Jesse Owensia, sillä hän oli tummaihoisena voittanut neljä kultamitalia Berliinin olympialaisissa, joissa pyrittiin osoittamaan saksalaisten ylivertaisuus.
Hans Hubermann eli papa oli Lieselin uusi isä Himmerstrassella. Hän piti aina lupauksensa, soitti harmonikkaa ja poltti tupakkaa. Hän oli ammatiltaan maalari ja harmonikansoitolla hän pystyi talvisin ansaitseman hieman rahaa Molchingin kapakoissa. Hans oli äärimmäisen tärkeässä roolissa kirjassa, sillä hän opetti Lieseliä lukemaan ja kirjoittamaan. Hansin vaimo Rosa oli oma tapauksensa. Rosa osasi ärsyttää melkein jokaista tapaamaansa ihmistä, teki kamalaa ruokaa. Vaikka hänen tapansa osoittaa rakastavansa Lieseliä oli kummallinen, (siihen kuuluu puukauhan sivalluksia ja pahoja sanoja joka välissä. Yleisimmät kirosanat olivat Saumensch, Saukerl tai Arschloch) hän silti rakasti Lieseliä. Aluksi Rosa vaikutti todella pelottavalta, mutta koko ajan kirjan kuluessa hän vaikutti välittävän enemmän ja enemmän Lieselistä.
Ilsa Hermann, kylän pormestarin vaimo. Hänellä on suuri kirjasto, jonne jossain vaiheessa pyykkejä viedessään Liesel pääsee lukemaan. Kun pormestari päätti, että he pesevät pyykkinsä itse, Liesel rupesi ”varastamaan” häneltä kirjoja, yksi kerrallaan, vaikka todellisuudessa Ilsa antoi hänen tehdä niin. Kirjan lopussa, maman ja papan kuoltua, Ilsa ja hänen miehensä ottavat orvon Lieselin asumaan heidän taloonsa. Max Vanderberg oli juutalainen, jonka isän kuollessa ensimmäisessä maailmansodassa Hans oli luvannut palveluksen Maxin äidille. Näinpä eräänä päivänä Max ilmestyi Himmelstrasse 33:n ovelle, jonka jälkeen hänet majoitettiin talon kellariin piiloon. Koska Lieselillä oli tapana lukea siellä, hän vietti paljon aikaa Maxin kkanssa, ja luki tälle. Max kirjoitti Liesille kaksi kirjaa, piirsi niihin myös piirrokset. Toisessa kirjassaan Max nimesi Lieselin Sanojen sirottajaksi, sillä hänellä on tapana lukea muille.
Vaikka kirjan aiheena onkin sota, koen että sen aiheena on enemmänkin ystävyys ja sanat. Kirjassa on monessa kohtaa eri ihmisten välisiä ystävyyksiä, jotka johtavat tilanteesta toiseen ja kantavat läpi kirjan. Ilman Hans Hubermannin ja Erik Vanderburgin ystävyyttä, Max ei olisi koskaan päätynyt Hansin ovelle. Ilman Ilsan ja Lieselin ystävyyttä Lieselillä olisi loppunut lukeminen hyvin lyhyeen, eikä hän olisi koskaan lukenut muille. Tässä kirjassa painotetaankin sanojen tärkeyttä. Sanoilla on suuri valta. Ilman sanoja Hitler ei olisi koskaan noussut valtaan. Kirjassa on tarina Hitleristä. ”Hänen ensimmäinen hyökkäyssuunnitelmansa oli sellainen, että hän istutti kotimaahansa sanoja mahdollisimman monille alueille. Hän istutti niitä yötä päivää ja hoiti niitä. Hän katseli niiden kasvua, kunnes lopulta kaikkialle oli kohonnut suuria sanametsiä... Saksa oli viljeltyjen ajatusten maa.” Sanoilla voi tehdä hyvää ja pahaa. Hitler päätti niillä sanoilla valloittaa maailman. Liesel päätti lukea muille ja levittää hyvää.
Mielestäni kirjaa oli mukava lukea. Siinä oli niin mielenkiintoisia asioita leviteltynä koko kirjan sivuille, ettei kirja missään vaiheessa muuttunut tylsäksi. Kuoleman näkökulma toi tarinaan puolen, jota ei ihan heti ajattelisi toimivaksi, mutta se toimi. Toisaalta en keksi kuka muukaan olisi voinut kertoa saman tarinan yhtä mielenkiintoisella tavalla. Oli myös hienoa seurata eri ihmisten välisten suhteiden kehitystä. Kirjan loppua oli vaikea lukea kyyneleet silmissä, mutta olin silti onnellinen lopusta, joka teki kunniaa kirjalle. Oli vaikeaa kirjoittaa tätä tekstiä kirjasta, sillä on vaikea kuvailla miten hieno teos se on.
Itse teos on vaikuttava, sillä se on hyvin kirjoitettu varsinkin tärkeästä asiasta, ja siinä esiintyy tärkeitä aiheita. Vaikka kirja kertookin sodasta ja sota on iso osa kirjaa, sen yksityiskohdat tekevät siitä kiinnostavan myös henkilöille jotka eivät pidä sotakirjoista. Itse sodassa ei kirjassa paljoa olla, vaan kirjaa kerrotaan sodan uhrien, viattomien ihmisten näkökulmasta. Liesel oli vasta 9-vuotias kirjan alussa, joten hän on juuri sopivan viaton tarinan päähenkilöksi. Uuden näkökulman tarinaan tuo kaikkitietävä kertoja, joka on Kuolema. Hän on väsynyt työhönsä, ja haluaisi lomalle, mutta ei ole ketään, joka voisi hoitaa hänen hommansa. Jostain syystä Kuolema kiinnostui Lieselistä ja lopussa selviää Kuoleman lukeneen Lieselin kirjoittaman kirjan. Kirjan avulla hän onkin kyennyt kertomaan tämän tarinan, sillä loppujen lopuksi hän ei ollut paikalla kaikissa tapahtumissa.
Lieselin lisäksi tärkeitä henkilöitä kirjassa ovat papa eli Hans Hubermann, mama eli Rosa Hubermann, Ruby Steiner, Max Vanderberg, Lieselin veli, sekä Ilsa Hermann. Tarina alkaa siitä, kuinka Liesel on matkalla uuteen kotiinsa maman ja papan luo. Junassa, ennen kuin Liesel on edes päässyt lähellekään Himmelstrassea, hänen 6-vuotias veljensä kuolee. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Liesel tapaa Kuoleman. Veli ei paljoa kirjassa enää esiinny, mutta hänen vaikutuksensa kirjaan on suuri, sillä hänen takiaan Kirjavaras varastaa ensimmäisen kirjansa, Haudankaivajan käsikirjan. Liesel miettii paljon veljeään, ja hän myös näkee paljon painajaisia veljestään. ”Häntä suretti, kun hän tajusi, että veli olisi ikuisesti kuusivuotias, mutta se ajatus mielessään hän yritti myös hymyillä.” Rudy Steiner oli Lieselin paras kaveri hänen ollessaan Himmelstrassella. Yhdessä he varastelivat asioita, juoksivat kilpaa ja pelasivat jalkapalloa. Rudy piti aina Lieselistä ja pyysi häneltä monesti pusua. Vasta kirjan lopussa Liesel myönsi itselleen pitävät Rudysta, mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä. Rudylla on sitruunankeltaiset hiukset, ja hän on hieman ilkikurinen, mutta kunnon poika. Hän ihailee Jesse Owensia, sillä hän oli tummaihoisena voittanut neljä kultamitalia Berliinin olympialaisissa, joissa pyrittiin osoittamaan saksalaisten ylivertaisuus.
Hans Hubermann eli papa oli Lieselin uusi isä Himmerstrassella. Hän piti aina lupauksensa, soitti harmonikkaa ja poltti tupakkaa. Hän oli ammatiltaan maalari ja harmonikansoitolla hän pystyi talvisin ansaitseman hieman rahaa Molchingin kapakoissa. Hans oli äärimmäisen tärkeässä roolissa kirjassa, sillä hän opetti Lieseliä lukemaan ja kirjoittamaan. Hansin vaimo Rosa oli oma tapauksensa. Rosa osasi ärsyttää melkein jokaista tapaamaansa ihmistä, teki kamalaa ruokaa. Vaikka hänen tapansa osoittaa rakastavansa Lieseliä oli kummallinen, (siihen kuuluu puukauhan sivalluksia ja pahoja sanoja joka välissä. Yleisimmät kirosanat olivat Saumensch, Saukerl tai Arschloch) hän silti rakasti Lieseliä. Aluksi Rosa vaikutti todella pelottavalta, mutta koko ajan kirjan kuluessa hän vaikutti välittävän enemmän ja enemmän Lieselistä.
Ilsa Hermann, kylän pormestarin vaimo. Hänellä on suuri kirjasto, jonne jossain vaiheessa pyykkejä viedessään Liesel pääsee lukemaan. Kun pormestari päätti, että he pesevät pyykkinsä itse, Liesel rupesi ”varastamaan” häneltä kirjoja, yksi kerrallaan, vaikka todellisuudessa Ilsa antoi hänen tehdä niin. Kirjan lopussa, maman ja papan kuoltua, Ilsa ja hänen miehensä ottavat orvon Lieselin asumaan heidän taloonsa. Max Vanderberg oli juutalainen, jonka isän kuollessa ensimmäisessä maailmansodassa Hans oli luvannut palveluksen Maxin äidille. Näinpä eräänä päivänä Max ilmestyi Himmelstrasse 33:n ovelle, jonka jälkeen hänet majoitettiin talon kellariin piiloon. Koska Lieselillä oli tapana lukea siellä, hän vietti paljon aikaa Maxin kkanssa, ja luki tälle. Max kirjoitti Liesille kaksi kirjaa, piirsi niihin myös piirrokset. Toisessa kirjassaan Max nimesi Lieselin Sanojen sirottajaksi, sillä hänellä on tapana lukea muille.
Vaikka kirjan aiheena onkin sota, koen että sen aiheena on enemmänkin ystävyys ja sanat. Kirjassa on monessa kohtaa eri ihmisten välisiä ystävyyksiä, jotka johtavat tilanteesta toiseen ja kantavat läpi kirjan. Ilman Hans Hubermannin ja Erik Vanderburgin ystävyyttä, Max ei olisi koskaan päätynyt Hansin ovelle. Ilman Ilsan ja Lieselin ystävyyttä Lieselillä olisi loppunut lukeminen hyvin lyhyeen, eikä hän olisi koskaan lukenut muille. Tässä kirjassa painotetaankin sanojen tärkeyttä. Sanoilla on suuri valta. Ilman sanoja Hitler ei olisi koskaan noussut valtaan. Kirjassa on tarina Hitleristä. ”Hänen ensimmäinen hyökkäyssuunnitelmansa oli sellainen, että hän istutti kotimaahansa sanoja mahdollisimman monille alueille. Hän istutti niitä yötä päivää ja hoiti niitä. Hän katseli niiden kasvua, kunnes lopulta kaikkialle oli kohonnut suuria sanametsiä... Saksa oli viljeltyjen ajatusten maa.” Sanoilla voi tehdä hyvää ja pahaa. Hitler päätti niillä sanoilla valloittaa maailman. Liesel päätti lukea muille ja levittää hyvää.
Mielestäni kirjaa oli mukava lukea. Siinä oli niin mielenkiintoisia asioita leviteltynä koko kirjan sivuille, ettei kirja missään vaiheessa muuttunut tylsäksi. Kuoleman näkökulma toi tarinaan puolen, jota ei ihan heti ajattelisi toimivaksi, mutta se toimi. Toisaalta en keksi kuka muukaan olisi voinut kertoa saman tarinan yhtä mielenkiintoisella tavalla. Oli myös hienoa seurata eri ihmisten välisten suhteiden kehitystä. Kirjan loppua oli vaikea lukea kyyneleet silmissä, mutta olin silti onnellinen lopusta, joka teki kunniaa kirjalle. Oli vaikeaa kirjoittaa tätä tekstiä kirjasta, sillä on vaikea kuvailla miten hieno teos se on.
Kommentit
Lähetä kommentti